Yrityksestä

 

Kuljetusliike R. Nieminen aloitti toimintansa Turussa jo vuonna 1944. Siitä sai alkunsa nostokoneiden vuokraukseen ja erikoiskuljetuksiin keskittynyt Nostokonepalvelu-yritysryhmä.

Koko yritysryhmän pääkonttori sijaitsee Turussa. Muut toimipisteemme ovat Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Porissa sekä Varkaudessa. Toiminta-alueemme kattaa koko Suomen ja teemme jatkuvasti projekteja myös muissa Pohjoismaissa sekä Baltiassa.

Olemme asiamme osaava, vastuullinen ja luotettava yhteistyökumppani kaikille nosto- ja erikoiskuljetuspalveluita tarvitseville asiakkaillemme. Rautaisen ammattitaidon perustana on vuosikymmenien aikana karttunut alan kokemus, ennakkoluulottomuus ja edelläkävijyys. Nostokonepalvelussa on perheyrittäjinä mukana jo kolmas sukupolvi, sekä johto- että asiantuntijatehtävissä. Yhteensä Nostokonepalvelussa työskentelee yli 150 henkilöä.

Meille Nostokonepalvelussa on ensiarvoisen tärkeää, että asiakkaamme voivat luottaa vahvaan ammattitaitoomme, onnistua projekteissaan ja saada kerta toisensa jälkeen alan parasta ja monipuolista palvelua, on kyse sitten rakentamisesta, meri- tai maakuljetuksista ja nostoista, tai erikoisprojekteista kuten ydinvoima- tai tuulivoimahankkeista.